Kehut ja kommentit

Holger, profiilikuva
Holger

Mieleen jäi rasti 16, tunnus 52. Jyrkkään rinteeseen oli pinottu suuri röykkiö panssariesteiksi tarkoitettuja louhittuja paloja kalliosta. Miten ihmeessä kasa oli saatu pistettyä sinne? Ehkä ne kivet oli louhittu paikan yläpuolelta, se lienee ainoa järjellinen selitys.

Timo

Tuota samaa ihmettelin siinä rastin vieressä (sprintin 1. rasti). Samanlaisia kalliosta lohkottuja kiviä, joista ennen tehtiin komeita kivinavettoja. Ne on kasattu 3*3 kokoiseksi seinäksi. Ei varmaankaan mikään louhoksen välivarasto. Kysynpäs Mattila Matilta asiasta lisää.

Tapio, profiilikuva
Tapio

Usmin alueella toimi useita kivenlouhimoita n.1900-luvun alusta aina 60-luvun alkuun. "Hyvinkään mustaa" meni paljon vientiinkin ja siitä tehtiin muistomerkkejä ja hautakiviä mutta käytettiin myös rakennuskivenä. Nuo kiviröykkiöt ovat suurten lohkareiden irroituksesta syntynyttä jätekiveä. On ollu melkoista hommaa sen aikaisilla vehkeillä! Hyvinkäällä myös hiottiin hautakiviä mm. Kirjavantolpan alueella. Minulla oli työurani alussa 70-luvulla onni oppia tuntemaan ehkä viimeinen tuon ajan kivimies ja persoona Toivo "Topi" Usmi. Hän asensi asemalta Viertolan suuntaan Jokelankadulle nousevan pyörätien graniittisen tukimuurin, joka on vielä kestänyt paikallaan. Tuo muuri tehtiin pääasiassa vanhoista sokkelikivistä.

Tapio, profiilikuva
Tapio

Täytyi oikein käydä tuota Holgerin ja Timpan kertomaa rastia katsomassa kun en itse Taistelussa sitä nähnyt. Olipas siististi pinottu ja myös mielenkiintoinen löytö ratamestarilta. Valistunut veikkaus: olisikohan siinä jonkun mökin sokkelikivet jääneet siirtoaan odottamaan? Kunpa osaisivat tarinansa kertoa!

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.

Kansiosta Sekalaiset, lisännyt Holger Boström

Koko: 1,84 MB, päiväys: 27.12.2018